Kuolleeksi luultu nainen palasi perheensä luo 40 vuoden jälkeen

Maailmalla sattuu ja tapahtuu monenmoista, mutta tämä uutinen on jo varsin erikoinen! Tapahtumapaikkana on Intia, joka tunnetaan hyvin Bollywood-elokuvistaan. Niissä mikään ei ole mahdotonta, vaan elokuvan päähenkilöt ajautuvat mitä eriskummallisiin tilanteisiin. Bollywood-elokuvissa banaanillakin voi surmata vihollisen ja taivaalta voi sataa tuhansia ruplia seteleinä juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Yhtä odottamaton tapahtuma sattui taannoin Intiassa, jossa 82-vuotias kuolleeksi luultu nainen saapui takaisin perheensä pariin oltuaan 40 vuotta muualla. Naisen kaksi tytärtä olivat luultavasti kaikkein hämmästyneimpiä, mutta tuskinpa tällainen yllättävä näyttäytyminen voisi jättää ketään kylmäksi.

Times of India -sanomalehden mukaan Vilasa-niminen 42-vuotias kahden lapsen äiti lähti vuonna 1976 keräämään kuivaa heinää pellolta. Töitä tehdessään hän joutui mustan kobran puraisemaksi. Käärme on erittäin myrkyllinen ja sen uhreiksi joutuvilla on huonot mahdollisuudet selviytyä hengissä, mikäli apua ei saa riittävän nopeasti. Maaseudulla asuva Vilasa vietiin sairaalan sijasta perinteisen parantajan luo läheiseen kylään saamaan tarvittavaa hoitoa. Valitettavasti kylän parantaja ei kuitenkaan onnistunut poistamaan myrkkyä naisen elimistöstä, jonka seurauksena hän vaipui koomaan. Perhe oletti Vilasan menehtyneen, jonka vuoksi hänet vietiin hautajaismenojen jälkeen perinteiseen intialaiseen tapaan veden varaan lipumaan pyhänä pidettyyn Ganges-jokeen.

ganges-joki

Ganges on suosittu leposija

Kuten Vilasan tapauksessa, myös miljoonat muut intialaiset viedään kuoltuaan Ganges-joelle, joka on hindujen uskomuksen mukaan pyhä joki. Usein Gangesissa saatetaan myös kylpeä eräänlaisena puhdistavana rituaalina, joka poistaa ihmisestä synnit ja vapauttaa hänet uudelleensyntymien kierrosta. Gangesiin vietävät ruumiit ovat usein usein köyhemmistä oloista tulleiden, sillä perheillä ei välttämättä ole varaa maksaa ruumiin kremaatiosta, vaan edullisemmaksi tulee jättää ruumis jokeen lipumaan, jossa se vähitellen alkaa vajoamaan pohjaa kohti. Vuosittain Gangesista poistetaan yli 3000 ruumista ja tämän vuoksi sit äpidetäänkin maan saastuneimpana jokena.

Vilasan tarina ei päättynyt hautajaisseremoniaan

Kun hautajaiset oli pidetty, palasi sureva perhe takaisin kotiinsa ja elämä alkoi pikkuhiljaa palautua uomiinsa. Kaiken järjen mukaan naisen tarina olisi tässä, mutta tässä kohtaa se saa hämmästyttävän käänteen.

Ihme kyllä, Vilasan ruumis kellui veden pinnalla jonkin aikaa ja lipui hiljalleen lähellä sijaitsevan kylään Kannaujin rajalle. Muuan alueella liikkunut veneilijä nimeltä Ramsaran huomasi naisen veden varassa ja ihmeen ja kumman kautta onnistui saamaan hänet virkoamaan. Muutoin kunnossa ollut Vilasa oli koomasta herättyään huonoksi onnekseen kuitenkin menettänyt muistinsa. Palattuaan tajuihinsa hänellä ei ollut hajuakaan siitä, missä hän asui tai kuka hän oli. Veneilijä ei nähnyt tilanteessa muutakaan ratkaisua kuin viedä hänet kylän temppeliin. Siellä Vilasa asustelikin peräti 40 vuoden ajan rauhallista ja yksinkertaista elämää. Eräänä päivänä Vilasa kuitenkin yhtäkkiä havahtui siihen, että hän muisti kuka hän oli ja mistä hän oli kotoisin. Siltä samalta istumalta Vilasa päätti palata perheensä luokse ja järjestää siten heille elämänsä yllätyksen. Sitä se olikin, sillä Vilasan kaksi jo aikuiseksi varttunutta tytärtä, Ram Kumari ja Munni, eivät voineet uskoa silmiään nähdessään äitinsä seisomassa talon edessä ilmielävänä eräänä iltapäivänä.

intialainen katu

Uskomaton tarina sopisi Bollywood-elokuvaksi

”Äitini mukaan hän oli menettänyt tajuntansa ja siinä samassa muistinsa. Muutama päivä sitten hän yhtäkkiä muisti tapahtuneen ja kertoi sen tytölle, joka puolestaan puhui siitä setänsä kanssa. Setäkin muisti olleensa Vilasan hautajaisissa 40 vuotta sitten, eikä voinut uskoa tätä käännettä, ennen kuin hänkin näki sen omin silmin”, toteaa Vilasan vanhempi tytär Ram Kumari. Nuorempi tytär Munni jatkaa: ”Tunnistimme äitimme heti paikalla hänen syntymämerkkinsä ansiosta”. Naisen perhe on onnensa kukkuloilla saatuaan kuolleeksi luullun Vilasan takaisin elämäänsä. Hän on 82-vuotiaana varsin virkeässä ja vetreässä kunnossa ja muistelee jo hieman huvittuneena eriskummallista tarinaansa. Kylässä hän on suoranainen legenda, mutta Vilasan tarina tunnetaan jo alueella laajemminkin. Satunnaisesti häntä pyydetään kertomaan uskomatonta tarinaansa, mutta muutoin elämä rullaa entiseen malliin. Neljäkymmentä vuotta kuluivat kuin hujauksessa, mutta Vilasan palattua elämä on palannut kuin ennalleen ja tuntuu siltä kuin hän ei koskaan olisi ollutkaan poissa.

Vaarallisen mustan kobran puraisemaksi joutuminen, veden varasta selviäminen ja perheensä luokse palaaminen peräti 40 vuoden poissaolon jälkeen – nämä jos mitkä ovat syitä, jotka tekevät Vilasan tarinasta jo sellaisenaan kerrassaan loistavan Bollywood-elokuvaan.

 

Leave a Reply

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Tämä verkkosivusto käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje